Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2014.

Kujeillen

Kuva
Kujeillen kynsikkäät 75 gViking Baby Ull Puikot 3 mm Maltti olis valttia! Huolimattomasti luettu ohje ja sitten vielä paria kutoessa ihan oman kuviot, joten kummallekin piti tehdä uudet parit. Sitten iltahämärissä televisiota katsellessa kun neuloin, vaihdoin lankakerää kesken 3. kynsikkään. Valmiina paremmassa valossa sen huomasin, - värieron! Aiemmin en ole värjäyseriin pahemmin kiinnittänyt huomiota, vaan tuurilla on näemmä menty. Alimmassa kuvassa vasemman puoleisessa langanvaihtuminen näkyy nipinnapin, oikeassa elämässä paljon selkeämmin. Lämmittää siltikin :) Viime päivät ovat olleet yllätysrikkaita, positiivisia sellaisia, - ainakin suurin osa - uusia puolia itsestä, 'ei' sijaan kun on yllättänyt itsensäkin ja kuullut sanovansa 'kyllä'! Mitä loppuvuosi tuokaan! Tulevaisuus on salaperäisinä ituina läsnä tässä ja nyt. Ne pitää vain tunnistaa ja uskaltaa avata. Sitä kutsutaan innovatiivisuudeksi. -Tommy Hellsten

Jämäsukkia lisää

Kuva
Innostuin Joulukalenterisukkien jämäilystä  niin että kokoilin kasaan myös ohuempien  sukkalankojen jämät ja aloitin uudet. Omaan jalkaan sopivat :) Varpaista varteen (60 silmukkaa, koko 40) 88 g Nalle, Pallas, Wool lankoja 3,5 mm puikot Ja jatkoksi pienemmät Olgat. Kokeiluna tiimalasikantapää Olgat (48 silmukkaa, koko 34) 56 g Wool, Nalle -lankoja 3,5 mm puikot Iloista alkanutta vuotta!